Geron – Ari Liimatainen Äly etsii, mutta sydän löytää

Onko aikuisena pakko huolehtia omista vanhemmistaan?

SUOMESSA lapsilla ei ole mitään oikeudellista velvollisuutta pitää huolta omista vanhemmistaan. Silti lainsäädäntö antaa ymmärtää monella tavoin, että omaisten tulee olla vanhusten tukena.

Lakeihin ja viranomaistoimiin sisältyy paljon olettamuksia siitä, että jokaisella vanhuksella on perheenjäseniä tai muita läheisiä avustamassa. Myös moraalikäsitykset aiheuttavat hoivapaineita, ja suomalaiset auttavat omaisiaan jopa eniten Euroopassa.

Totta kai on hyvä ja kannatettava asia, että lapset hoivaavat ja antavat apua iäkkäille vanhemmilleen. Mutta entäpä jos omaiset eivät voi, osaa tai halua auttaa? Jos ei ole omaisia?

VAIKKA vanhuksille on laissa taattu oikeus riittävään hoivaan ja huolenpitoon, tämä oikeus on todellisuudessa riippuvainen siitä, auttavatko omaiset ja huolehtivatko he tarvittavan hoivan hankkimisesta.

Vanhalla, heikkokuntoisella ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä yksin sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja toimeentuloturvan viidakossa. Itse asiassa vanhuspalvelujen saaminen edellyttää lähes aina jonkinlaista omaisten apua, vaikka lainsäädännössä rooli on jokseenkin olematon.

Sote-sirkuksessa on syytä muistaa, että heikkokuntoisten ja muistisairaiden ihmisten valinnanvapaus ei lisäänny, vaikka tarjottaisiin tukku asiakasseteleitä. Jonkun täytyy valita palvelut, ja käytännössä tämä tarkoittaa omaisten vastuun kasvattamista.

PIKKULASTEN vanhemmilla on oikeus jäädä hoitovapaalle tai lyhentää tarvittaessa vaikka työpäiväänsä. Samanlainen hoivavapaan mahdollisuus tulisi kirjata pikimmiten lakiin kaikille niille työntekijöille, jotka huolehtivat ikääntyneistä vanhemmistaan.

Oikeustieteen tohtori, apulaisprofessori Laura Kalliomaa-Puha on todennut, että lainsäädäntöön sisältyy Suomessa omaisolettama, jonka mukaan omaisten odotetaan osallistuvan läheistensä hoivaan. Silti omaa vanhempaansa hoitava ei ole millään tavalla yhdenvertainen lasta hoitavan kollegan kanssa.

LAINSÄÄDÄNTÖ on ristiriitainen. Omaisten odotetaan auttavan ja heidät lasketaan vanhustenhoidon pyyteettömäksi voimavaraksi, vaikka mitkään voimassa olevat lait eivät velvoita vähääkään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Ei ole pakko! Jos vanhempi tekee paskamaisia temppuja lapselleen, maatkoon vanhempi yksin vaipoissaan siellä "hoitokodissa".

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Hyvä kirjoitus.

Tässä kysymyksessä korostuu myös asuinpaikan merkitys. Entisessä agraariyhteisössä suku pysytteli tiiviisti yhdessä. Kun äiti oli navetalla ja isä pelloilla tai metsätöissä, isovanhemmat ja lapset pitivät yhtä.

Jos ajatellaan pikkulapsen pikkuaskelten vauhtia ja vanhuksen hidasta köpöttelyä, niin nämä kaksi sopivat yhteen. Kun pikkulapsi ihmettelee joka kiveä ja keppiä puolituntia per kohde, vanhukselle tämä käy; hänellä ei enää ole kiire.

Teollistumisen myötä tämä tiivis sukuyhteisö on monin paikoin menetetty. Suvun jäsenet ovat lennähtäneet kuka minnekin. Ja siitä edelleen on nähtävissä halua lennättää perheitä milloin minnekin työpaikkojen perässä, jolloin sukulaisuuteen liittyvien siteiden lisäksi katkeilevat myös aikuisten ja lasten ystävyyssuhteet.

Jos voi, vanhuksen kannattaa vanheta pienellä paikkakunnalla, jossa hänet tunnetaan, ja jossa hänellä on jonkinlainen itseisarvo yhteisönsä jäsenenä.

Oma äidinkieleni on suomi, mutta olen myös läheltä tarkastellut suomenruotsalaisten tapaa olla ja elää. Kielivähemmistö Suomessa pitää tiiviimmin yhtä ja sulkee jäsenensä halukkaammin omaan piirinsä kuin mitä tapahtuu valtakulttuurin parissa. Myös entiset työkaverit voivat olla lähes sukulaisten veroisessa roolissa toinen toistensa elämässä.

Kun apua tarvitaan, auttamaan löytyy useampiakin käsipareja kuin yksi. Kun vanhus asuu yksin, naapurit katselevat hänen peräänsä ja pitävät yhteyttä. Ja tähän yhteisölliseen välittämiseen opitaan lapsesta asti.

Keskustelin tästä aiheesta v.2008 erään seminaarin yhteydessä Gunvor Kronmanin kanssa. Muistaakseni hän aloitteli tuolloin Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtajana. Sanoin, että näitä suomenruotsalaiseen kulttuuriin kuuluvia yhteisöllisyyden ylläpitämisen malleja pitäisi nostaa esiin niin, että ne voisivat levitä laajemallekin, myös suomenkielisen Suomen piiriin.

Laajemman yhteisöllisyyden mallissa omaishoitaja ei ehkä kuluisi niin puhki vaan voi myös turvata naapuriapuun ja muuhun vastaavaan.

Tämä on vähän niinkuin tuo kuuluisa hokema lastenkasvatuksen osalta: "It takes a village."

Vanhukset ovat yhteisömme kunniajäseniä. Ilman sodankäynyttä ja jälleenrakentamisesta huolehtinutta sukupolvea ei olisi meitäkään.

Käyttäjän LailaParviainen kuva
Laila Parviainen

Ymmärrän tilanteen missä lapset tai omaiset eivät halua pitää yhteyttä vanhukseen. Syitä voi olla monia. Omalla kohdalla asun satojen kilometrien päässä vanhemmistani ja siihen on omat syynsä, jotka juontavat lapsuudestani. olen tarjonnut apuani vanhemmille, mutta eivät he halua apua. Hyvä niin jos lapset huolehtivat vanhemmistaan, mutta en tuomitse jos eivät halua.

Käyttäjän HeidiSandn kuva
Heidi Sandén

Olen 88 vuotiaan dementiaa sairastavan äitini "yksinhuoltaja".
Äiti asuu vielä kotonaan yksin ja pärjää päivittäisissä toimissaan ja viihtyy omissa oloissaan hyvin.
Käyn hänen luonaan monta kertaa viikossa ja soitan joka päivä, kun pääsen töistä.
Minä hoidan kaupoissa käynnit, laskut ja kaikki muut juoksevat asiat, siivoamisen pyykinpesut jne...
Laitan lääkkeet dosettiin ja katson onko lukujärjestystä kuitattu.
Muistin avuksi olen tehnyt hänelle viikko lukujärjestyksen josta voi viivata yli aina hoidetut asiat (aamulääkkeet, päiväruoka, välipala, iltalääkkeet...)
Sunnuntaisin autan suihkussa käynnissä ja laitan papiljotit hiuksiin.

Äiti ei siis pärjäisi ilman apuani mitenkään. Hän ei pystyisi edes tarvitsemaansa apua pyytämään.

Kun jossain vaiheessa tulee eteen se hetki, että äiti ei enää pärjääkään kotona, niin mitä sitten?
Minä käyn töissä ja asun asunnossa johon ei olisi käytännöllistä häntä tuoda.
Hänen asunnossaan ei ole tilaa, niin että minä ja koirat sinne mahtuisimme.

Jos olisi mahdollista pitää "hoitovapaata" voisi se pitkittää äidin kotona pärjäämis aikaa.
Työssäkäynti aikaa voisi silloin käyttää äidistä huolehtimiseen.
Mutta... Ei siis hassumpi ajatus mutta ei sovi tietenkään kaikille.
Hoitovapaa tulisi vaikuttamaan tulevaan eläkkeeseen eli ei ihan hyvä juttu sen puolesta, kun tulisi vaikuttamaan siihen miten itse pärjään myöhemmin elämässä.

Kaikki eivät ole siinä tilanteessa, että pystyisivät huolehtimaan vanhemmistaan.
Toisten elämäntilanteista tai taustoista ei ulkopuoliset voi tietää kaikkea, joten sen tuomitsemisen voisi jättää väliin.

Toimituksen poiminnat